sunnuntai 7. joulukuuta 2014

3.12. - 6.12.


Vain päivän levon soi aika armoton, nyt taas lennettävä on. Kuulostipa runollisuudessaan ankealta, eikä edes vastaa totuutta, sillä unta ja kotilepoa saatiin riittävästi jotta matka Rovaniemelle saattoi alkaa virkein mielin ja hyvällä tsemillä. Pitkään olivat päivät olleet kuin syviä huokauksia -tilastotkin tiesivät kertoa marraskuun olleen reilusti keskimääräistä pilvisempi- mutta nyt olimme saaneet korkeapaineen myötä jälleennähdä auringon! DJ Stormynkin posket alkoivat jälleen olla entisensä, ilman hammasleikkauksen aiheuttamaa sinivihertävää turvotusta. Kohteena Sampokeskus, jossa vietettiin Ostosten yö-tapahtumaa ja tätä kaikkea kohti siirryttiin nyt ilmojen halki. Kentällä oli rauhaisaa ja ruuhkatonta vaikka parkkiruutujen vähyys muuta enteilikin. Päässäni soi Lentäjän Poika.

Rovaniemen lumisuus virkisti mieltä heti lentokentältä poistuttaessa. Tältähän se talvi näyttää! City-hotellin ravintolassa yhytimme äänimiehemme Artzin ja Kasetti-Tommin, jotka olivat ihmeen virkeässä kunnossa ottaen huomioon että olivat juuri ajaneet etelästä paikalle pa-pakuineen. 

Nimmaritilaisuus oli ajastettu klo 19, ja vaikka se oli erikoisesti hyvissä ajoin ennen keikkaa, oli paikalla kuitenkin mukavasti porukkaa ja friendsieitä napsittiin puolisen tuntia. Pääsinpä itse Joulupukinkin kanssa kaverikuvaan.

Eka setti alkoi iltaysin aikaan ja houkutti Sampokeskukseen mukavasti Lapin kansaa. Kauppakeskuskeikat eivät aina ole kaikkein luontevimpia tilaisuuksia, mutta tämä tuntui keskimääräistä rennommalta ja setti sujui niinkuin pitikin. 

Toisen setin alkamisaikaan oli selvää, että kello 23 arki-iltana rovaniemeläisessä kauppakeskuksessa ei ole minulle otollisin aika/paikka-yhdistelmä. Paikalle saapuneet harvat saivat lähes yksityisen keikan. Tunsin hiukan jäätyväni tilanteesta -jostain syystä koen jännemmäksi laulaa pienemmälle kuin suuremmalle yleisölle- mutta setin edetessä tunnelma onneksi rentoutui. En näköjään voi mitään sille, että kun suuri yleisö jättää tulematta paikalle, mieleeni hiipivät hiukan pessimistiset fiilikset, tyliin "tästäkö se alamäki nyt alkoi" ja "vaikutankohan nyt vähän reppanalta". Ajatella, että siihen ei ole vieläkään tottunut vaikka hiljaisempia iltoja on ollut menestyksenkin vuosina aina silloin tällöin. Ei siinä auta edes vaikka muistelisi edellisen viikonlopun loppuunmyyntejä. Uni kuitenkin lopulta tuli (hotellihuoneessa, ei keikalla) ja korjasi fiilikset, niinkuin kokemuksesta tiesinkin käyvän.

Heräsin kuorma-auton tms. raskaan kaluston ääniin jo tuntia ennen kuin olisi tarvinnut, joten sain tehtyä siinä lähtöä odotellessa pikaiset chikungit (Chi kung on yleiskäsite Kiinasta peräisin oleville meditatiivisille harjoitteille, toim.huom.). Sitten aamiaisen kautta takas Helsinkiin, pikainen piipahdus päämajassa, auto satamaan venttailemaan ja minä assistentti Stormyn (työnimike vaihtui lennosta) kanssa Ekerön laivaan. 

M/s Finlandia oli laivan nimi ja feattikeikka laivan all-stars-bändin kanssa homman nimi. Oikeastaan homman nimi oli odottelu, kuten se on koko tämän duunin todellinen nimi - sen toinen nimi on reissaaminen, kuten välkymmät varmaan ovat osanneet jo päätellä. Tällä kertaa istuimme neljä tuntia loungessa katsellen Komisario Lewista ja kuunnellen nousujohteisesti juopuvien kanssamatkustajien yhä äänekkäämmäksi käyvää keskustelua. Olisihan meille hyttikin ollut, mutta ne ovat usein, no, hiukan nöftäisiä ja nissä oleilusta tulee ns. tunkkis fiilis. Assistentti Stormy kävi soppailemassa taxfreesta sekä joulunamusia että -olusia ja hienon muumi-aiheisen kuusenkoristeeen, ja ja ja tietysti lakupiippuja naapurin mammalle.

Pändi oli opetellut biisit huolella ja vierailu sujui mallikkaasti. Laivan reipas keinunta antoi oman mausteensa tunnelmaan, mutta merisairauksilta vältyttiin. Parasta päivässä oli loppujen lopuksi loppu; jo puolilta öin omaan sänkyyn nukkumaan. Arvostan! 

Seuraava aamu lähti takkuisesti käyntiin kunnon yöunista huolimatta. Pikainen pistäytyminen lähikaupassa antoi päivästä töksähtelevän ja kömpelön suutuntuman, lisäksi kärsin lievästä heikkoudesta sekä vellonnasta vatsassa, mikä saattoi olla laivamatkan peruja. Ilmeisesti juopottelemattomuuskaan ei suojaa ihmistä krapulalta. Säätilakin oli palautunut takaisin moodiin, jota parhaiten kuvaa äskettäin edesmenneen (R.I.P.) Martti "Huuhaa" Innasen kappale Kun hämärtää - hän kumartaa. No, vali valit sikseen, pieni jumppatuokio ja tuhti lounas, ja eteenpäin keikka-elävän mieli.

Stockmannille ajettiin jännästi maanalaista reittiä, mutta ensin ajettiin väärää maanalaista reittiä. Paikan päällä meitä kohdeltiin hyvin ja keikat oheistoimineen sujuivat kuin vettä vaan. "Kauppakeskuskeikaksi" tunnelma oli harvinaisen mukava ja ihmisten lisäksi miesten vaatteet toimivat akustisena elementtinä dempaten tilan soundia miellyttäväksi.

Pikakelaus Helsinki-Vantaalle, josta suhahdimme Flyben pikku potkurikoneella Joensuuhun. Taksimatkalla mieleeni juolahti jostain syystä ajatus, että illan esitys olisi loppuunmyyty. Perille päästyämme selvisi, että no niinhän se olikin! Ja etukäteen vielä. Kyllä meidän kelpasi. Keikasta sukeutui suorastaan terapeuttisen hyvä - yleisö, puitteet ja fiilikset olivat kaikki huippuuden terävintä kärkeä. Enpä tosin muista, milloin Joensuussa ei olisi ollut hyvä olla ja esiintyä.

Tästä pitkästä ja kiihkeästä rupeamasta oli enää jäljellä itsenäisyyspäivä ja keikka Rovaniemellä. Sitä ennen kuitenkin käynti kotona ja ruhtinaalliset 7 tuntia aikaa latautua tai tehdä mitä nyt ikinä huvittaa. Huvitti nukkua tunnin verran, katsella Lewista, viettää laatuaikaa, laittaa kookos-katkarapukeitto tulille, pitää pieni liikuntatuokio ja syödä törkeen hyvää soppaa ja tuoreita sämpylöitä, minkä jälkeen nautiskelin tovin studiohommista. Erityisesti bassonsoitto tuotti suurta iloa. Basso on reggaegrooven absoluuttisesti olennaisin juttu, minkä tajuan päivä päivältä kouriintuntuvammin kun sormet parkkiintuvat ja tatsi paranee. Päällimmäiseksi jäi malttamaton polte päästä kunnolla takaisin luovan työn pariin! Mutta nyt ei ollut aikaa fiilistellä pidempään, vaan Rovaniemi jo kutsui...

Kentällä oli hyvin hiljaista, olihan itsenäisyyspäivä. Koneemme, Airbus a320, oli silti täyteen buukattu. Näköjään turisteja tosiaan kiinnostaa Lapin taika ja joulupukinmaa. 

Rovaniemelle saavuttuamme meidät kuljetettiin turkkilaiseen Puolikuu-ravintolaan. Se on tyylikäs uusi paikka, jonka ruoka teki myönteisen vaikutuksen siistin ja harkitun sisustuksen ohella. Kuulimme, että ennakkomyynnit olivat olleet hyviä ja yökerhon edessä viipyvä jono kertoi samaa: saattaa tulla tuhti ilta. Lopulta keikkaa jouduttiin viivyttämään aina vartin yli yhteen(!) pitkän jonon vuoksi. Veronpalautukset ja itsenäisyyspäivä olivat eittämättä puolellamme. Hiukan alimitoitettu äänikalusto ja yybermyöhäinen keikka-aika olivat meitä vastaan, mutta hyvin se meni. Myöhemmin mieleeni palasi vielä eräs hetki keskellä keikkaa, jolloin mieleeni palasi muisto jostain unesta, jota en ollut muistanut aiemmin ja jota en enää myöhemmin muistanut. Ainutlaatuinen hetki siis :) 

Näin saatiin hoidettua viikon viideskin keikka pois almanakasta ja nimellisten unien jälkeen jäljellä oli enää se paras matka. Yksissä tuumin päätettiin perua kaikki suunnitelmat sunnuntailta ja keskittyä elpymiseen. 

Kiitos soikoon!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti