lauantai 19. lokakuuta 2013

Mun päivä

Eilen nähtiin Vain elämää-ohjelman jakso, jossa vietettiin minun päivääni. Se oli jännittävää, sillä en ollut etukäteen nähnyt jaksoa joten en tiennyt millaiseksi se oli muotoutunut. Osa päivän tapahtumista oli myös päässyt jo unohtumaan. Oli myös kiinnostavaa nähdä, millaista palautetta jakso aiheuttaa.

Ja palautettahan tuli. Kuten aiemmissakin jaksoissa, monet liikuttuivat. Yhdessä koettu avoimuus ja välittömyys ulottui myös kotikatsomoihin. Iloa ja nauruakin. Useammankin katsojan käsitys minusta ihmisenä muuttui myönteisemmäksi. Biisiversioista tykättiin. Mahtavaa!

Tässä nousi nyt esiin yksi ohjelman vahvuuksista: musiikin, aktiviteettien ja muiden artistien kautta peilaten katsoja pääsee huomattavasti lähemmäs päivän artistin "syvempää" olemusta kuin esim. tavanomaisen haastattelun kautta. Persoonallisuuden eri puolia nousee pintaan ikään kuin itsestään.

Ohjelmasta käy ilmi, että nämä artistit osaavat heittäytyä myös muuten kuin musiikillisesti: Paulin skeittipätkä toimii oivana esimerkkinä. Pelko nyt vaan on toissijainen asia. Ja kaatuminen on aina ollut hyvää viihdettä.

Kaiken kaikkiaan: Olen etuoikeutettu, että sain olla mukana tässä pläjäyksessä.

Pöydän ääressä istuneille kanssa-artisteilleni: Kiitos hienoista esityksistä!

Teeveen ääressä istuneille katsojillemme: Kiitos palautteesta, ensi viikolla uudet kujeet! Voin paljastaa että huippuhetket ovat vielä edessä ;)


PS. Webshopin puolelta terveiset, tarjousta kehissä: webshop.jukkapoika.com/product_info.php?products_id=77

6 kommenttia:

  1. Juhan versio älä tyri nyt biisistä oli ihana! huhhuh

    VastaaPoista
  2. Itse tykkäsin oikeestaan kaikista biiseitä mutta älä tyri nyt jotenkin vaan tuntuu silleen läheiseltä koska olen itsekin pojanmaalta tai oikeestaan pohjoispojanmaalta joten sieltä löytyy peltoja ja pystymetää. Joissakin biiseissä tuli kieltämättä herkistynyt olo ja ne aktiviteetit oli ok.

    VastaaPoista
  3. Itse rakastuin älä tyri nyt kpl : seen. Muistuttaa aina ukkini poismenosta ja siitä miten kallisarvoinen elämä on :). Rock star Jukka!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Vain elämää päivästäsi. Oma suosikkini oli ehdottomasti Ilkan Taistelun arvoinen <3 Olisin myös itse halunnut olla mukana maistamassa tuota maagiselta kuulostanutta porkkana-inkivääri juomaa.. ei millään sais reseptiä itse kokeiltavaksi??

    VastaaPoista
  5. Ehdottoman paras päivä. Kyllä Siideripissis oli huippu - se duetto!

    VastaaPoista