sunnuntai 7. joulukuuta 2014

3.12. - 6.12.


Vain päivän levon soi aika armoton, nyt taas lennettävä on. Kuulostipa runollisuudessaan ankealta, eikä edes vastaa totuutta, sillä unta ja kotilepoa saatiin riittävästi jotta matka Rovaniemelle saattoi alkaa virkein mielin ja hyvällä tsemillä. Pitkään olivat päivät olleet kuin syviä huokauksia -tilastotkin tiesivät kertoa marraskuun olleen reilusti keskimääräistä pilvisempi- mutta nyt olimme saaneet korkeapaineen myötä jälleennähdä auringon! DJ Stormynkin posket alkoivat jälleen olla entisensä, ilman hammasleikkauksen aiheuttamaa sinivihertävää turvotusta. Kohteena Sampokeskus, jossa vietettiin Ostosten yö-tapahtumaa ja tätä kaikkea kohti siirryttiin nyt ilmojen halki. Kentällä oli rauhaisaa ja ruuhkatonta vaikka parkkiruutujen vähyys muuta enteilikin. Päässäni soi Lentäjän Poika.

Rovaniemen lumisuus virkisti mieltä heti lentokentältä poistuttaessa. Tältähän se talvi näyttää! City-hotellin ravintolassa yhytimme äänimiehemme Artzin ja Kasetti-Tommin, jotka olivat ihmeen virkeässä kunnossa ottaen huomioon että olivat juuri ajaneet etelästä paikalle pa-pakuineen. 

Nimmaritilaisuus oli ajastettu klo 19, ja vaikka se oli erikoisesti hyvissä ajoin ennen keikkaa, oli paikalla kuitenkin mukavasti porukkaa ja friendsieitä napsittiin puolisen tuntia. Pääsinpä itse Joulupukinkin kanssa kaverikuvaan.

Eka setti alkoi iltaysin aikaan ja houkutti Sampokeskukseen mukavasti Lapin kansaa. Kauppakeskuskeikat eivät aina ole kaikkein luontevimpia tilaisuuksia, mutta tämä tuntui keskimääräistä rennommalta ja setti sujui niinkuin pitikin. 

Toisen setin alkamisaikaan oli selvää, että kello 23 arki-iltana rovaniemeläisessä kauppakeskuksessa ei ole minulle otollisin aika/paikka-yhdistelmä. Paikalle saapuneet harvat saivat lähes yksityisen keikan. Tunsin hiukan jäätyväni tilanteesta -jostain syystä koen jännemmäksi laulaa pienemmälle kuin suuremmalle yleisölle- mutta setin edetessä tunnelma onneksi rentoutui. En näköjään voi mitään sille, että kun suuri yleisö jättää tulematta paikalle, mieleeni hiipivät hiukan pessimistiset fiilikset, tyliin "tästäkö se alamäki nyt alkoi" ja "vaikutankohan nyt vähän reppanalta". Ajatella, että siihen ei ole vieläkään tottunut vaikka hiljaisempia iltoja on ollut menestyksenkin vuosina aina silloin tällöin. Ei siinä auta edes vaikka muistelisi edellisen viikonlopun loppuunmyyntejä. Uni kuitenkin lopulta tuli (hotellihuoneessa, ei keikalla) ja korjasi fiilikset, niinkuin kokemuksesta tiesinkin käyvän.

Heräsin kuorma-auton tms. raskaan kaluston ääniin jo tuntia ennen kuin olisi tarvinnut, joten sain tehtyä siinä lähtöä odotellessa pikaiset chikungit (Chi kung on yleiskäsite Kiinasta peräisin oleville meditatiivisille harjoitteille, toim.huom.). Sitten aamiaisen kautta takas Helsinkiin, pikainen piipahdus päämajassa, auto satamaan venttailemaan ja minä assistentti Stormyn (työnimike vaihtui lennosta) kanssa Ekerön laivaan. 

M/s Finlandia oli laivan nimi ja feattikeikka laivan all-stars-bändin kanssa homman nimi. Oikeastaan homman nimi oli odottelu, kuten se on koko tämän duunin todellinen nimi - sen toinen nimi on reissaaminen, kuten välkymmät varmaan ovat osanneet jo päätellä. Tällä kertaa istuimme neljä tuntia loungessa katsellen Komisario Lewista ja kuunnellen nousujohteisesti juopuvien kanssamatkustajien yhä äänekkäämmäksi käyvää keskustelua. Olisihan meille hyttikin ollut, mutta ne ovat usein, no, hiukan nöftäisiä ja nissä oleilusta tulee ns. tunkkis fiilis. Assistentti Stormy kävi soppailemassa taxfreesta sekä joulunamusia että -olusia ja hienon muumi-aiheisen kuusenkoristeeen, ja ja ja tietysti lakupiippuja naapurin mammalle.

Pändi oli opetellut biisit huolella ja vierailu sujui mallikkaasti. Laivan reipas keinunta antoi oman mausteensa tunnelmaan, mutta merisairauksilta vältyttiin. Parasta päivässä oli loppujen lopuksi loppu; jo puolilta öin omaan sänkyyn nukkumaan. Arvostan! 

Seuraava aamu lähti takkuisesti käyntiin kunnon yöunista huolimatta. Pikainen pistäytyminen lähikaupassa antoi päivästä töksähtelevän ja kömpelön suutuntuman, lisäksi kärsin lievästä heikkoudesta sekä vellonnasta vatsassa, mikä saattoi olla laivamatkan peruja. Ilmeisesti juopottelemattomuuskaan ei suojaa ihmistä krapulalta. Säätilakin oli palautunut takaisin moodiin, jota parhaiten kuvaa äskettäin edesmenneen (R.I.P.) Martti "Huuhaa" Innasen kappale Kun hämärtää - hän kumartaa. No, vali valit sikseen, pieni jumppatuokio ja tuhti lounas, ja eteenpäin keikka-elävän mieli.

Stockmannille ajettiin jännästi maanalaista reittiä, mutta ensin ajettiin väärää maanalaista reittiä. Paikan päällä meitä kohdeltiin hyvin ja keikat oheistoimineen sujuivat kuin vettä vaan. "Kauppakeskuskeikaksi" tunnelma oli harvinaisen mukava ja ihmisten lisäksi miesten vaatteet toimivat akustisena elementtinä dempaten tilan soundia miellyttäväksi.

Pikakelaus Helsinki-Vantaalle, josta suhahdimme Flyben pikku potkurikoneella Joensuuhun. Taksimatkalla mieleeni juolahti jostain syystä ajatus, että illan esitys olisi loppuunmyyty. Perille päästyämme selvisi, että no niinhän se olikin! Ja etukäteen vielä. Kyllä meidän kelpasi. Keikasta sukeutui suorastaan terapeuttisen hyvä - yleisö, puitteet ja fiilikset olivat kaikki huippuuden terävintä kärkeä. Enpä tosin muista, milloin Joensuussa ei olisi ollut hyvä olla ja esiintyä.

Tästä pitkästä ja kiihkeästä rupeamasta oli enää jäljellä itsenäisyyspäivä ja keikka Rovaniemellä. Sitä ennen kuitenkin käynti kotona ja ruhtinaalliset 7 tuntia aikaa latautua tai tehdä mitä nyt ikinä huvittaa. Huvitti nukkua tunnin verran, katsella Lewista, viettää laatuaikaa, laittaa kookos-katkarapukeitto tulille, pitää pieni liikuntatuokio ja syödä törkeen hyvää soppaa ja tuoreita sämpylöitä, minkä jälkeen nautiskelin tovin studiohommista. Erityisesti bassonsoitto tuotti suurta iloa. Basso on reggaegrooven absoluuttisesti olennaisin juttu, minkä tajuan päivä päivältä kouriintuntuvammin kun sormet parkkiintuvat ja tatsi paranee. Päällimmäiseksi jäi malttamaton polte päästä kunnolla takaisin luovan työn pariin! Mutta nyt ei ollut aikaa fiilistellä pidempään, vaan Rovaniemi jo kutsui...

Kentällä oli hyvin hiljaista, olihan itsenäisyyspäivä. Koneemme, Airbus a320, oli silti täyteen buukattu. Näköjään turisteja tosiaan kiinnostaa Lapin taika ja joulupukinmaa. 

Rovaniemelle saavuttuamme meidät kuljetettiin turkkilaiseen Puolikuu-ravintolaan. Se on tyylikäs uusi paikka, jonka ruoka teki myönteisen vaikutuksen siistin ja harkitun sisustuksen ohella. Kuulimme, että ennakkomyynnit olivat olleet hyviä ja yökerhon edessä viipyvä jono kertoi samaa: saattaa tulla tuhti ilta. Lopulta keikkaa jouduttiin viivyttämään aina vartin yli yhteen(!) pitkän jonon vuoksi. Veronpalautukset ja itsenäisyyspäivä olivat eittämättä puolellamme. Hiukan alimitoitettu äänikalusto ja yybermyöhäinen keikka-aika olivat meitä vastaan, mutta hyvin se meni. Myöhemmin mieleeni palasi vielä eräs hetki keskellä keikkaa, jolloin mieleeni palasi muisto jostain unesta, jota en ollut muistanut aiemmin ja jota en enää myöhemmin muistanut. Ainutlaatuinen hetki siis :) 

Näin saatiin hoidettua viikon viideskin keikka pois almanakasta ja nimellisten unien jälkeen jäljellä oli enää se paras matka. Yksissä tuumin päätettiin perua kaikki suunnitelmat sunnuntailta ja keskittyä elpymiseen. 

Kiitos soikoon!


keskiviikko 3. joulukuuta 2014


Hyvät kuulija/lukijani,

Aloitan täten matkapäiväkirjan pitämisen. Bloggaamiseni saa näin paljon kaivatun uuden ulottuvuuden, ja selosteideni sisälle voin ujutella ajankohtaisia mietteitä ja uutisia luontevammin tekemättä niistä väkinäisesti yksittäisen blogipostauksen kokoista numeroa. Toivottavasti viihdytte reissussa, sitä nimittäin riitttää..

28.-29.11.

Männyt viikko oli DJ Stormylle koettelemusten kirjoa ja turvonneita poskia useamman poistetun viisaudenhampaan tähden. Pohdimme, menevätkö miedosti sinertyneet leuat ulkopuolisen silmissä väkivaltaisen työsuhteen piikkiin, mutta päätimme väärinkäsitystenkin uhalla hoitaa "business as usual" eli muina miehi/naisina reissuun reissuun!

Lähdimme paitamyyjä Heidi mukanamme kohti Kuopiota tälle viikonloppurupeamalle, josta tulisi eittämättä yksi syksyn kovimpia tykityksiä, etenkin kilometrit per vuorokausi- mittarilla. Suhautimme alkajaisiksi Kuopion Henkkaan, jossa paikallinen remonttialan firma vietti pieniä joulujaan. Muutamakymmenpäinen työporukka näytti viihtyvän mainiosti, ja jatkoimmekin minikeikan ja ystissessioiden jälkeen varsin hyvillä mielin matkaa kohti Tahkovuorta, joka näyttäytyi tässä vaiheessa vuotta pimeänä ja harmillisen lumettomana liikuntakeskuksena.

Paikan päällä Piazza-klubilla oli joratsut jo aloitettu ja tunnelmaa kohoteltiin tositarkoituksella. Vanha kuoma Nopsajalka, jonka kanssa teimme yhteistyötä jo 1900-luvun lopussa, oli paikalla pändeineen ja vaihdettuamme muutaman sanasen olikin ryhmän jo aika siirtyä innokkaan yleisönsä eteen. Hyvin tuntui Nopsan setti uppoavan alkuillan virkeään juhlakansaan. Oma keikkamme eteni myös hyvässä nosteessa, jengi vaikutti hyväntuuliselta ja paikoitellen myös hyvin tuubaiselta mutta pikku jou jou!

Yövyttyämme siistihkössä möksämajoituksessa viitisen tuntia oli jo aika aloittaa siirtyminen Suomen halki kohti Lempäälän Ideaparkkia. Puolimatkassa pysähdyimme Luontevat-leipomon kahvilassa, kahvi ja sämpylät olivat tuoreet ja freesit. Oiva vaihtoehto aapeeseelle, sano. Sieltä lähti pari lämpimäistä myös kotiin vietäväksi. Matka alkoi tuntua jo pitkänlaiselta. Suomi on tähän aikaan vuodesta todella hämärä ja, sanoisinko maltillisen värinen.

Ideaparkissa hulina oli päivän sana, hulinapa se alkoi heti kun astuimme backstagelle ja sitä jatkui keikan kautta välittömästi seuraaviin, noin tunnin kestäneisiin nimmarisessioihin saakka, jonka jälkeen se (hulina) poistui päästä vähitellen. Kovin erilaista on esiintyä klo 15 keskellä kirkasta kauppakeskusta lasten ja vanhempiensa tapittaessa tiiviisti kuin yökerhossa tunnelmissaan oleville aikuisille. Ehkä se vaatii enemmän rohkeutta, ja vaivaantuneisuuden sietokykyä myös. Nämä ovat hyviä ominaisuuksia viljeltäviksi. Kuten on myös vähillä yöunilla pärjääminen. Salaisuus piilee kahvin lisäksi siinä, että nukkuu viikon mittaan hiukan ylimääräistä.

Siitä seuraava ajomatka Leppävirralle tuntuikin jo ihan oikeasti aika pitkältä, mutta taittuihan se lopulta. Loppuunmyyty Vesileppis toivotti meidät iloisesti tervetulleeksi. Keikka viivästyi puolisen tuntia äänipuolen ongelmien vuoksi, mutta kun se lopulta alkoi, ei sitä olisi malttanut lopettaakaan! Enpä muista milloin olisi yhtä hyväntuulinen ja innokas jengi sattunut kohdalle, mutta minulla onkin melko lyhyt muisti, hyvässä ja pahassa.

Kotiin lähdettiin vielä samana "iltana" pienten nimmari -ja selffiesessioiden jälkeen. Myytiinpä pari paitaakin, ja muutama Crzybailaaja-EP, jotka muuten sisältävät kappaleen "Nynny vs. pahis", joka puolestaan voitti Ylexän rytmibarometrin viime viikolla. Siitä menen ensi viikolla sinne oikein puhumaankin. Sikäli hauskaa, etten ajatellut sitä biisiä mitenkään kummemmin nostaa esille, vaan ennemminkin pitää undergroundina sen sisältämän semi härön meiningin vuoksi. Tutkimattomat ovat radioiden musapääliköiden tiehyet, mutta en todellakaan valita!

Fanituotemyyjä Heidin mukanaolo mahdollistaa aamuöiset kotiinpaluut kauempaakin, sillä hän on synnynnäinen aamuyön ajaja, joka hoitaa viimeisen rastin kirkkain silmin siinä missä itselläni (tai melkein kenellä tahansa keikan, pari vetäneellä) alkaisi jo pilkkiminen vaarantaa liikennettä. Kotiin on kuitenkin aina niiiiiin hyvä tulla ja omassa vuoteessa niiiin paljon parempi nukkua, saati sitten herätä, että hotellit skipataan aina kun suinkin mahdollista.

Seuraavana päivänä ei meille vielä paljoa lepoa suotu, kun ohjelmassa oli Maria Veitolan Yökylässä-ohjelman kuvaukset, jotka hoidettiin enemmän tai vähemmän silmät ristissä. Paikoitellen oli kovin hauskaakin, mutta kun kuvausryhmä seuraavana iltana viimein poistui ovesta, oli olo melko ravisteltu ja sohva kutsui perunoitaan. Tulipa myös hiukan mietittyä, mitä taas on kamerain edessä tullut suustaan päästettyä, ja millaisen kuvan itsestään on antanut. Tässä vaiheessa se kuitenkin täytyy jättää Herran (käytännössä editoijan) haltuun. Media antaa, media ottaa.






torstai 30. lokakuuta 2014

Heipä hei arvoisat kuulijani,

Lupailin aiemmin levyrintamalta iloisia uutisia jo täksi syksyksi, mutta valitettavasti varsinaisen pitkäsoiton julkaisu siirtyy ensi vuoden alkuun.

Tein kovasti töitä koko tämän vuoden, jotta olisin keikkailuni ohella saanut aikaiseksi hyvän albumin. Se olisi todennäköisesti onnistunutkin, jollen olisi yrittänyt kantaa tuottajan vastuuta yksin. Toisin sanoen haukkasin liian suuren palan ja luulin itsestäni liikoja. Oloni helpottui valtavasti, kun viimein sain myönnettyä itselleni, että tämä ei tule onnistumaan, en pysty tekemään mitenkään järkevässä ajassa jälkeä, johon olisin tyytyväinen. Vielä enemmän huojennusta toi se, että tuottaja Bommitommi, jonka kanssa kaksi aiempaakin albumia on tehty, lupautui ottamaan levyn tuotannon haltuunsa. Tässä tarinassa on hyvä, selkeä opetus.

On suuri houkutus olla ylioptimistinen omiin kykyihin, voimavaroihin ja ennen kaikkea käytettävissä olevaan aikaan nähden. On mukavaa tehdä lupauksia, ja on mukavaa arvella itsekin, että kyllä minä siihen pystyn. Vähemmän mukavaa on tuottaa pettymys ihmisille, jotka luottavat niihin lupauksiin. Todella epämukavaa on tehdä asioita, joista periaatteessa pitää, kiireen ja paineen alla, jolloin niistä voi tulla silkkaa suorittamista ilman luomisen iloa. Ja on suorastaan haljua tajuta, että on langennut jälleen kerran vanhaan halpaan, eikä ole oikeastaan oppinut vieläkään olemaan resurssiensa suhteen realisti, vaikka se olisi kaikkien edun mukaista.

Onneksi minun kohdallani ei ole kyse kovin vakavista asioista - levy vähän viivästyy, siinä kaikki. Itse asiassa siitä tulee todennäköisesti paljon parempi tällä tavoin, kun siirsin tuotantovastuun takaisin kätevämpiin käsiin. Itse lienen kokenut suurimman pettymyksen, kun en pystynytkään siihen, mihin niin kovasti halusin pystyä. Mutta nyt oloni on paljon kevyempi, ja ehdin pitämään sekä itsestäni että läheisistäni paremmin huolta.

Levyä odottaneille pientä lohtua tarjoaa vastikään painoon lähtenyt EP, joka sisältää CD-muodossa paitsi rakastetun ja vihatun Crzybailaajan remixeineen, myös rutkasti radiosoittoa saaneen Brand new ihanuus-biisin, Pelimiehen dub-miksauksineen sekä kaksi muuta uutta ja ennenjulkaisematonta raitaa. Levyä myy yksinoikeudella webshoppimme postitse ja keikkapaikoilla. Julkaisupäivä on 24.11. 





perjantai 21. maaliskuuta 2014

Kaikupohjaa

Nyt kun istun sohvalla nukkuvan pikku koirakaverin vieressä potemassa kevyen kevätflunssan toista tulemista ja lievää voimattomuuden tunnetta takatalven edessä, on minulla sopivasti aikaa jäsennellä ajatuksiani.

Minua lähestytään aina silloin tällöin dramaattisella asialla. Vaikka tilanteiden muodot ja olosuhteet vaihtelevat, on palautteen sisältö pääpiirteittäin sama: Ihminen ollut vaikeuksissa, toivoton, itsetuhoinen. Jopa yrittänyt itsemurhaa, suoraan tai välillisesti. Kuunnellut musiikkiani, saanut voimaa. Päässyt pahimman yli.

En voi oikein kuvailla sitä tunnetta, minkä tämäntyyppinen palaute saa minussa aikaan. Yksi ainoa viesti tai minuutin kestänyt kohtaaminen tuntuu perustelevan saman tien kaiken musahommiin käyttämäni ajan ja energian. Joskus on tullut hetkeksi sellainen olo, että kyllä mä oon aika epeli. Toisaalta tilanne on helposti vaivaannuttava, koska siinähän vieras ihminen kertoo minulle varoittamatta itsestään jotain niin henkilökohtaista.

Tilanteen ymmärtäminen on vaatinut laajempaa pohdiskelua ihmismielestä ja sen kyvystä selviytyä. Ymmärrys on myös se, mikä asettaa kaiken oikeisiin mittaisuhteisiinsa.

Minun ymmärrykseni on, että mieli etsii - erityisesti vaikeuksien keskellä - itselleen ja kokemuksilleen resonanssia ja kaikupohjaa. Sellaisen löytäminen tukevoittaa mieltä ja auttaa keskittymään niihin asiohin, jotka ovat selviytymisen arvoisia silloin, kun maailma tuntuu enimmäkseen merkityksettömältä tai jopa vihamieliseltä. Ei ole ihme, että monet kollegani ovat saaneet samankaltaista palautetta kuin minä: musiikki tarjoaa, yhdessä sanoiksi laulettujen kokemusten ja tunteiden kanssa, juuri tällaista resonanssia.

Tässä on yksi vahva argumentti musiikillisen monimuotoisuuden puolesta: se, mikä on yhdelle vain ärsyttävä korvamato, voi olla toiselle pelastavaa lääkettä. Tietenkään kaiken musiikin ei tarvitse olla "tärkeää" tai "vakavaa". Kevyt hulluttelukin voi olla terapeuttista. Sydämen ja mielen syvemmillä tasoilla tapahtuva myönteinen vuorovaikutus antaa elämälle sisältöä ja merkitystä, jota on vaikea ellei mahdoton sanoin selittää.

Varsinainen pointtini on kuitenkin vielä sanomatta. En nimittäin usko, että minun osuuteni näiden epätoivon keskeltä ponnistaneiden ihmisten auttamisessa on lopulta kovinkaan suuri. Todellinen voima on niillä neuvokkailla ihmismielillä, jotka käyttävät hyödykseen maailmalle lähettämiämme impulsseja ja vahvistavat niiden avulla uskoaan omiin mahdollisuuksiinsa. Heillä, jotka tunnistavat itselleen oikealla tavalla värähtelevät sanat ja sävelet ja käyttävät niitä apuvälineinään merkityksettömyyden tunnetta ja masennusta vastaan.

Aurinkoista kevättä kaikille, pysytään vaffoina :)
 
 
 

PS. Uusi sinkku "Brand new ihanuus" upeine videoineen julkaistaan 28.3

perjantai 14. helmikuuta 2014

Namasterve!

Helmikuumme on ollut perin epähelmikuumaisen lauha ja hämärä, mutta viimeksi eilen erehdyin hetkeksi luulemaan, että ulkona paistaa aurinko. Tämä johtui ilmeisesti sisäisestä paisteesta joka taas johtui musiikin tekemisestä aiheutuvasta, suorastaan amatöörimäisestä innostuksesta. Levynteon ja pitkin Suomea suhailun lomassa ei ole jäänyt paljoa aikaa kirjoitella blogeja, mutta tämän loskaisen Valentiinuksen päivän kunniaksi taidan naputtaa muutaman virkkeen ja julkaista yhden kaverikuvan.

Yhä uudelleen esiintyvänä aiheena minulle suunnatussa palautteessa säilyy vuodesta toiseen alaikäisille sallittujen keikkojen suhteellinen vähäisyys. Uskokaa pois, teen todella mielelläni ikärajattomia päiväkeikkoja. Virkeä yleisö, inhimilliset keikka-ajat, eikä kukaan kaada tuoppia päälleni paitatiskillä nimmarisessiota pidettäessä - täydellistä. 

Keikkatapahtumien ansaintalogiikka vain on sen verran juuri alkoholin myyntiin nojaileva, että nuorisollekin sallittujen tilaisuuksien pitää käytännössä olla kunnan tms. isomman instanssin sponssaamia jotta keikkapalkkioita yms. juoksevia kulunkeja kyetään maksamaan. Loistava esimerkki tällaisesta oli taannoinen Kannuksen uimahallin remontin jälkeinen avajaistapahtuma, joka jäi kokonaisuudessaan mieleen erittäin lämmittävänä. Aika harvoin samassa keikassa ruumiillistuvat erinomaiset järjestelyt, ylelliset takahuonetilat, keskittynyt ja innokas yleisö sekä mahdollisuus käydä vesiliukumäessä keikan jälkeen.

Uudempana virtauksena arjessani on viikottainen joogatunti, jota pitää itsensä viime vuosien aikana erittäin timmiin kuntoon joogannut siskoni. Olen tähän asti tehnyt lähinnä hathajoogan perusvenytyksiä satunnaisesti ja omin päin, mutta nyt mennään kerrallaan puolitoista tuntia flowta ja astangaa niin että tutisee. En voi sanoa nauttivani lihasrääkistä - venytyksistä ja hengittelystä pidän paljon enemmän - mutta studiotyön staattisuudelle olen saanut joogasta aivan loistavan vastapainon. Nepotismin hengen mukaisesti haluan tässä julkisesti suositella joogakoulu Merijoogaa, joka on melko hiljattain avattu Haukilahteen.

Studiohommat etenevät paikoitellen maanisella aherruksella, johon kuuluu runsaasti biitinnypläystä, pilkunviilaamista ja kaiken alusta uudelleen tekemistä. En muista olleeni levynteosta näin lieskoissa sitten, no, viime levyn. Heh, oikeastaan vielä enemmän nyt kun koko tuotanto on omissa käpälissäni. Vaikka arvostan suuresti kahden aiemman levyn korkeaa laatua tuotannollisessa mielessä, on todella virkistävää tehdä vaihteeksi "minä itte"-meiningillä musaa joka on mahdollisimman lähellä sitä mitä itse kuulee päässään. Aika näyttää, millaista palautetta lopputulos saa osakseen. Joka tapauksessa soisin mielelläni jokaiselle ihmiselle sen fiiliksen, kun työnteko maittaa niin hyvin, että jo aamuyöstä unessaan odottaa innolla heräämistä jotta pääsee takaisin sorvin ääreen. Olen todennut viisaaksi pitää kappaleiden sanoitukset suhteellisen elämänmyönteisinä, sillä kun niitä tulee äänittäessä ja miksatessa kuunnelleeksi tuntikausia päivittäin, on väistämättä joutuva alttiiksi niiden sisältämälle suggestiolle.

Ensimmäinen sinkku julkaistaan toukokuussa. Kappaleen ensisoitto tulee olemaan jännä. Enpä kerrokaan siitä vielä enempää mutta jännä juttu se on.

Websoppiin on tullut lisää Pelimies-lippiksiä (http://webshop.jukkapoika.com/product_info.php?products_id=95 ). Syksyllä lanseerattu Petri Aarnion suunnittelema Laineet-paitamalli on syystä ollut suosittu. Uusia tuoteideoita otetaan vastaan. Mitä sinä haluaisit Webshopistamme löytyvän?

Tänä viikonloppuna teemme DJ Stormyn alias DJ Tiukkiksen kanssa Jyväskylässä Eventfestin (pe) ja Korkkaamme Sipoon ensimmäistä kertaa (la). Sen jälkeen huristelemme vielä Vantaalle myöhäisillan keikalle. Bändin kanssa kiertely alkaakin sitten tämän jahka soittopojat ovat palanneet maailmalta eli tämän kuun lopusta, mikä lienee ilouutinen SEB-kokoonpanoa ja sen timmiä yhteissoittoa kaivanneille.




perjantai 22. marraskuuta 2013

Elän yhä erikoisemmaksi käyviä aikoja. Juuri kun aloin tottua siihen, että biisejäni todellakin soitetaan radiossa, ja että ihmiset kadulla ja kaupoissa tosiaan ajoittain tunnistavat minut, ja että naamani vilahtelee aika ajoin mediassa jos toisessakin, homma räjähti eksplonentiaaliseksi.

Tämänvuotisen julkisuuspläjärin seurauksena elämääni on tullut uudenlaisia ajattelumalleja, kuten että mihin aikaan kannattaa käydä ruokakaupassa jotta saa asioida mahdollisimman huomaamattomana. Selkein muutos Vain elämää-shown alettua on, että iäkkäämmät mammat ja papatkin ovat liittyneet päänkääntäjien ja supisijoiden joukkoon. Aika usein ehdin unohtaa, että olen joku, ja silloin itseeni kohdistuva huomio pääsee yllättämään.

Mielensäpahoittajia lepyttelen heti sillä, että en yleisesti ottaen pidä ihmisiä tyhminä tai ilkeinä. Ymmärrän hyvin että teeveestä tuttu herättää ahaa-oho-elämyksen, ja että sen seurauksena leuka saattaa lukkiutua ala-asentoon hiukan pitkittyneeksikin toviksi. Silmätikkuus vaatii kuitenkin sulattelua ja tottumusta, ja jonkin verran myös hälläväliä-asennetta. Aina ei ole hyvä fiilis keskeyttää tekemisensä ja ajatuksensa tuntemattoman lähestyessä. Olen silti usein vilpittömän ilahtunut lämpimän asiallisesta käytöksestä tällaisissa tilanteissa, jotka saattavat eskaloitua kaverikuvaksi saakka.

Kohtaan näinä päivinä myös aivan ennenkokemattomia ongelmia, kuten että millaiset vaatteet tulisi pukea presidentin itsenäisyyspäivän juhliin. Viime vuonna asia olisi ollut vielä kohtuullisen selvä, mutta oma kutsuni osui juuri juhlien uudistuksen aikaan ja tuntuu että käsitykset asiallisesta asusteesta vaihtelevat melko villistikin. Itsellenihän tämä ei ole kovin monimutkaista, lähinnä mietin hetken laitanko solmion vai rusetin, ja että sentti pari olisi syytä pudota vyötäröltä ennen kuin nuo puvunhousut mukavasti mahtuvat, mutta avecini on ollut hiukan stressaantunut. Pukeutuako kuin konsertiin vai kuin illalliskutsuille? Avonaista vai siveää? Pitkä helma on mielestämme juhlavin, menkööt muut minihamosissaan jos niin tahtovat. Kutsukortin mukana ei tullut sen tarkempaa ohjeistusta.

Siinäpä meillä muutama "1st world problem".

Iloistakin iloisempaa on se, että musiikki toimii minulle yhä. Ja siitähän tässä on alusta asti ollut kysymys. Tämä kokemus-elämys tuntuu vain laajenevan ja jalostuvan.

Livenä laulamisessa on hienoimmillaan kyse välähdyksenomaisista, valontäyteisistä hetkistä, jolloin tuntuu että jotain aukesi, jotain välittyi, jotain liikahti. Välittömyydestä, joka voi syntyä vain kun "kanavat" ovat auki. Tämä on ainakin se omakohtainen kokemus, joka jättää pitkäksi aikaa sellaisen olon että "jeah"!!! Yleisöpalautteesta päätellen tämä on jaettu ilo. Ja se on tilanteesta riippuen kaksin-tai monituhatkertainen ilo se.

Totta kai laulajalla on maneerinsa ja "leipätyylinsä", jotka ovat kehittyneet esiintymisen perusrungoksi aikain saatossa. Joillain keikoilla niistä ei meinaa päästä lentoon, spontaanius ei ota syttyäkseen, ajoitus on koko ajan joko ennakoivaa tai myöhästelevää ja yleisfiilis epävarma: miten "se juttu" oikein tehtiinkään? Kun kaikki eleet tuntuvat tuhanteen kertaan toistetuilta ja jokainen välispiikki kertaa tuttua ja turvallista, on aika yrittää rikkoa tilanne jotenkin. Harva ammattilainen mieltää häröilyä tai läskiksi lyömistä hyväksi lavatekniikaksi mutta se voi olla sitä, se voi olla joskus ainoa - vaikkakin riskialtis - keino välittömyyden luomiseen.

Rytmi on myös jokapäiväistä leipääni. Kun teen uutta musiikkia, saatan jumittaa samaa kahdeksan tahdin pätkää kolme-neljä tuntia putkeen tehden koko ajan pieniä tai suuria muutoksia. Samoin sanoitusten, laulutyylien ja -sovitusten hiominen paljastaa kappaleen todelliset karvat: jos samaa biisiä jaksaa pyörittää lähes päivittäin viikkojen ja kuukausien ajan, sen luulisi olevan riittävän hyvä. Ainakin se on riittävän hyvä minulle, ja sellaisen biisin kehtaa kyllä julkaistakin vaikka ei kaikista hittejä tai kulttiklassikoita tulekaan. Joka tapauksessa olen usein pitkänkin työpäivän jälkeen yhä fiiliksissä, yhä töpinöissä siitä että aijaijai nyt on hyvää soppaa, ja mitähän huomenna makustellaan.

Olen muuten erittäin iloinen, että Anna Abreun hienonhieno versio "Kylmästä lämpimään"-kappaleestani on saanut niin paljon suosiota ja radiosoittoa. Sama pätee Paulin uudelleentulkitsemaan "Siideripissikseen", joka on jo nyt soinut aalloilla enemmän kuin alkuperäinen koskaan. Nämä molemmat kuuluvat sarjaan "kuka olisi vuosi sitten arvannut.." :)

Tällä hetkellä olen Tornion Hellälässä uuden viihdekeskuksen avajaisissa, talo on tupaten täynnä ja kivaa keikkaa lienee luvassa. Toivon että yrittäjyys palkitaan ja kulttuurielämä tulee täällä kukoistamaan. Puitteet ainakin ovat kunnossa.

Ja niin, tänään nähdäänkin viimeinen jakso elämäästä, toivotan viihtyisää perjantai-iltaa ja rentouttava-sähköistävää viikonloppua!



Lukijavisa: mikä maa, mikä valuutta?

perjantai 1. marraskuuta 2013

Juha

Tänään Vain Elämäässä on vuorossa Juha Tapion jakso.

Juha Tapio on tätä ennen ollut julkisuudessa varsin säästeliäästi ja asiapainotteisesti. Kuvani hänestä olikin muotoutunut lähinnä radiosta kuulemieni kappaleiden perusteella. Se kuva oli vakava, jopa hiukan totinen. Hänen hiteissään näppäillään enimmäkseen inhimillisen tunneskaalan kaihoisampaa puolta, hyvin taitavasti kylläkin.

Kuva täydentyi viettämämme viikon aikana. Juha on nimittäin hieno seuramies ja suuri humoristi. Terve itseironia ja absurdin taju, kielellinen huumori ja karkeudet, kaikki nämä häneltä luonnistuvat.

Juhalla ja minulla on yhteistä se, että molemmat ovat musiikkinsa kanssa kotoisin marginaalista - Juha gospelista ja minä reggaesta. Molemmat ovat joutuneet hyväksymään sen, että monet entisistä faneista pitävät meitä nyt takinkääntäjinä koska emme halunneet jäädä pienten piirien suosikeiksi. Molempien historiaan kuuluu hengellistä etsimistä ja löytämistä.

Ei siis ole ihme, että juttua on riittänyt vielä tuon Vain elämää- "riparin" jälkeenkin. On erityisen opettavaista puhua työasioista ja käytännön jäjestelyistä Juhan kanssa, sillä hän on skarppi ja käytännöllinen kaveri. Itse en ole, mutta olen melko hyvä antamaan asioiden olla. 

Enimmäkseen toki puhumme itsestämme ja välillä kehumme toisiamme, niinkuin kunnon artistit tekevät.

Mukavaa perjantai-iltaa!